Miksi linja-autonkuljettajia ei arvosteta?

Kun seuraa kaupungin palautepalvelua ja facebookin ryhmiä, niin ei voi olla välttymättä siltä, että meitä linja-autonkuljettajia ei arvosteta. Monesti nämä kommentit uhkuvat sellaista inhoa, että ihan tulee olo ettemme osaa työtämme.

Jokainen osaa autoa ajaa ja asiakasta palvella. Tämä on absoluuttinen totuus. Vai onko?

Kun asiakas tulee kyytiin, niin sen huomaa välittömästi arvostaako asiakas kuljettajaa vai ei. Halveksunta paistaa läpi valitettavan hyvin käytöksestä. Tervehdystä ei kuulu, kuten ei kiitosta. Katsekkin on hyvin halveksuva ja hapan. Suupielet valuvat niin alas, että hyvä ettei asiakas itse kompastu niihin. Tunnen kuinka halveksuvat katseet osuvat tekmiseeni ja kuulen kuinka sormet naputtavat palautepalveluun terveiset.

Meitä linja-autonkuljettajia pidetään nilviäisinä. Olemme alikouluttautuineita, jotka tekevät työtä josta JOKAINEN voisi suoriutua paremmin. Autoilu on sellainen asia, mikä herättää aina keskustelua.

Kuinka moni menisi neuvomaan merikapteenia laivan navigoinnissa tai liikennelentäjää lentämisessä? Niinpä. Ei kukaan, koska näistä ymmärtää hyvin harva. Autolla ajamisesta ymmärtää kaikki.

Ensinnäkin, moni meistä ei ole ns. alikouluttautuneita. Monella saattaa olla esim. lukiopohja tai vaikkapa yliopisto-opintoja taustalla. Eli tämä myytti ei pidä paikkaansa. Linja-autonkuljettaja on itsellenikin se toinen ammattitutkinto.

Palautepalvelussa ja somessa vaaditaan kuljettajien päät vadilla tehdyistä ”virheistä”. Asiakaspalvelu on taitolaji ja nykyään asiakas luulee, että hänellä on oikeus olla kuinka ilkeä tahansa. Asiakaspalvelija saa vain hymyillä ja nyökkäillä kun asiakas raivoaa pää punaisena omasta virheestään.

Asiakkaan mielipaha on kiva purkaa itse asiakaspalvelijaan. Hänen päivänsä parantuu kun toisen päivä on pilalla. Tiedän mistä puhun. Tiedän miltä tuntuu kun asiakas naama punaisena pihisee kun olen vartin myöhässä. Silloin on vain parempi hiljentyä, sillä tässä on kyseessä jo konfliktiin provosointi.

Linja-autonkuljettaja on monin tavoin olosuhteiden vanki. Me emme voi päättää matkustajamääriä, me emme voi määrätä liikennevalojen rytmiä, me emme voi valita keliä, me emme voi vaikuttaa aikatauluihin. Ainoa mihin me voimme vaikuttaa on TURVALLISUUS. Turvallisuudesta jos/kun tingitään, niin silloin ollaan vaarallisilla vesillä.

Myönnän, ajan ”punaisiin” aika ahkerasti. Siis päin keltaisia. Vihoviimeinen virhe on vetää liinat kiinni ikkunakuormassa taajamanopeudessa (50 km/h) täysin arvaamattomissa ja epäloogisissa liikennevaloissa. Olen joskus jopa ennakoinut liikennevaloihin, mutta valot eivät vaihtuneetkaan punaisiksi. Sain itsestäni tehtyä siis pellen. Tiedän tämän olevan väärin, mutta koittakaa ymmärtää arvostelun sijaan, että 12.000 kilon auto seisomarahdissa on äärettömän vaikeaa saada pysähtymään nätisti 50 kilometrin nopeudessa arvaamattomissa liikennevaloissa. Autosta tulee ruumisauto. Me teemme väärin joka tapauksessa. Asiakas ei itse ymmärrä, mutta huomaa kyllä punavalot. Kirjoitetaan siis puskaradioon äärettömän törkeä palaute kuljettajasta.

Valittaminen on siis äärettömän helppoa ja välillä tekisi mieli leipoa ohtaan, että haloo!

Entäs myöhästelyt. Se on luonnollista, sillä aikataulut on vain arvioita, jotka pitävät vain illalla. Aikataulut on laadittu tiukoiksi, koska joukkoliikenneviranomaiset pelkäävät mörköä nimeltä SEISONTA-AIKA. Se maksaa liikaa, joten sitä on PAKKO välttää. Tästä fobiasta kärsii ensimmäisenä KULJETTAJA. Asiakas ei tätä ymmärrä. Jotkut vuorot ovat äärettömän haavottuvaisia kuormitukselle ja tippuvat herkästi vartin myöhään. Asiakas ärtyy ja purkaa pahan olonsa kuljettajaan. Ja kas, kuljettajan päivä on pilalla. Liian tiukoilla aikatauluilla ei luoda onnistunutta asiakaspalvelua. Tämä johtaa siis siihen, että kuljettajan halveksunta lisääntyy. ”Eihän toi alikouluttautunut ihmisp*ska pysy ees aikataulussa…”

Tämä vain, kun kaupunki säästää…. KIITOOOS!!!

Pakko lisätä, että Mikkelissä päätäni on vaadittu vadilla kun olin 20 minuuttia myöhässä ruuhkaisen päivän takia. Asiakas yritti saada konfliktia, mutta olin vain hiljaa ja verenpaine nousi kohisten…

Kumpi pääsee taivaaseen, linja-autonkuljettaja vai pappi? No linja-autonkuljettaja tietysti, koska moni rukoilee selviävänsä hengissä meidän kyydissä. Tämä on siis vitsi, mutta toisaalta kertoo samalla ihmisten asenteista meitä kohtaan.

Ei, en pahoittanut mieltäni tästä, vaan pidän tätä erinomaisena vitsinä.

Jostainhan se vitsi on kuitenkin lähtenyt. Mietitään hetki.

Olen lukenut paljon kommentteja, joissa meitä syyllistetään ylinopeuksista. Okei, kyllä niitä ajetaan jossain päin suomea ja nämä eivät ole ammattikuljettajia. Ei siitä sen enempää. Parhaimmillaan näissä kommenteissa vertaillaan linja-auton ja henkilöauton matkustusmukavuutta.

Ensinnäkin: näitä ei voi verrata, sillä henkilöautossa ei ole sitä samaa avaraa tilaa kuin paikallisbussissa. Paikallisbussissa ihminen istuu korkealla ja täten painopiste on myös korkealla ja valitettavasti jokainen liike tuntuu pahalta vaikka ajettaisiin rajoitusten mukaan. Tähän vielä lisättynä suuri avara tila niin liikerata tulee olemaan suuri. Ylinopeuden kyllä huomaisi.

Se on helppoa päteä, että ”tiedän miltä tuntuu henkilöautolla ajaa sama pätkä rajoitusten mukaan.” Henkilöautossa ihminen istuu tukevasti ja matalalla. Tässä on iso ero matkustusmukavuuteen ja paikallisbusseja ei tulla koskaan saamaan täysin matkustusmukaviksi.

Älkää siis vertailko.

Toinen yleinen kommentti on se, että ”bussi näytti ajavan kovaa.” Edelleen iso laatikko näyttää kaahavan vaikka se ajaisi rajoitusten mukaan. Senkin huomaisi. Tästä pätemisestä tulee jälleen se tunne, että meidän tekemistä ei arvosteta.

Helpompaa on päteä kuin ymmärtää.

Linja-autonkuljettaja on olosuhteiden uhri. Me emme voi vaikuttaa mihinkään. Teemme parhaamme. Oikeasti olemme AMMATTILAISIA siinä missä merikapteenit ja liikennelentäjät. Olemme yhtä arvokkaita. Koittakaa ymmärtää! Lopettakaa turha valittaminen!

Valitettavasti tämä halveksunta on perinnöllistä. Seniorit katsovat kieroon, niin mistä nuoret oppivat tämän? Tämä on kierre joka olisi hyvä saada poikki. Ja noh, kyllähän tässä myös vaikuttaa tämä mainio vapaakasvatus. Käytöstapoja ei opeteta, niin vaikeaahan niitä on silloin osata.

Olen nyt viime kuukausina alkanut miettimään tätä kaikkea, että mihin sitä on lähtenytkään. Ja valitettavasti tämä aliarvostus on tarttunut itseenikin. Olen välillä jopa kironnut sitä, etten panostanut koulunkäyntiin ja elämään ylipäätään aikanaan…

Tämä tosin on tyypillistä.

Tiedän esiintyjänä, että jos yleisö on aneeminen ja passiivinen, niin se ei anna voimaa suoritua erinomaisesti. Kun tervehdit kymmenen mummoa ja kymmenen ongelmateiniä, joista kukaan ei tervehdi takaisin niin se ei voi olla vaikuttamasta. Parhaimmat mulkaisee oikein pahasti. Tässä ei ole mitään tekemistä suomalaisuuden kanssa. Tässä on kyseessä ylimielinen asenne. En ihmettele, että moni kuljettaja ei arvosta sekä itseään että ammattiaan.

Korjatkaa asenteenne, sillä jos/kun olemme lakoissa, niin elämämme hankaloituu. Ja se hankaloituu pahasti. Eli anna ennemmin kiitos kuin moite. Koita ymmärtää että mistä voi johtua esim. se, miksi auto ajoi päin punaisia… Siis KELTAISIA!

YMMÄRTÄKÄÄ MEITÄ! ME TEEMME SEN LIKAISEN DUUNIN! ME EMME VOI VAIKUTTAA TYÖOLOSUHTEISIIN!

Tietoa kirjoittajasta

Risto Holopainen

Kuopiolainen tubettaja ja blogaaja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *