Miten minusta tuli kuopiolainen?

Mietin pitkään tekeväni tästä aiheesta videoblogin, mutta päädyinkin tekemään erään toisen aiheen kanssa ns. vaihtokaupat. Eli tämä päätyy tekstiksi ja toinen päätyy videoksi sitten joskus…

Eli tässä blogimerkinnässä käsittelen sitä, miten, ja ennen kaikkea miksi, minusta tuli kuopiolainen.

Jokainen joka minut tuntee, niin tietävät mitä olen aikanaan Kuopiosta sanonut.

Kun aikanaan otin ensimmäiset askeleeni Mikkelissä, olin sitä mieltä että sinne myös jäädään. Mikkeli oli se numero YKSI. Mikään muu ei kelvannut tuolloin. Tämä oli siis aikana jolloin bussilla oli hauskaa ajaa kovaa. Ja voi herranjumala kuinka kovaa sainkaan ne sardiinirasiat kiitämään… Jopa toivottomaksi tapaukseksi… Heh…

Sitten koitti kevät 2018 ja tapahtui mitä tapahtui. Noh, ilman tätä töppäystäkin hommani olisivat Mikkelissä loppuneet, sillä esimies nakitti minut ajamaan erästä Juvan kouluvuoroa. Olin tuolloin harmissani. Ajattelin että jotain olin töpännyt, mutta kollegat lohduttelivat ettei näin olisi.

Kuultuani erään kollegan arvostelun minua kohtaan, olen alkanut pohtimaan, että onkohan se vika kuitenkin ollut minussa. Käsittelin aihetta kesällä, joten en ala tätä sen enempää käsittelemään tässä artikkelissa, vaan pääset kyseiseen artikkeliin klikkaamalla tätä linkkiä.

Noh, olin saanut tietää siirtoni. Sitä nieleskellen selailin Facebookkia ja huomasin tuolloin Kuopion Liikenteen ilmoituksen, jossa etsittiin pikavuorokuskeja jotka myös ajaisivat Kuopiossa. Innostuin tästä, mutta en saanut työhakemusta aikaiseksi. Hyvä niin, sillä vähän tämän jälkeen minulta lähtikin kortti hyllylle. En varmaan kirjoittelisi tätä blogimerkintää jos olisin tuolloin laittanut sen hakemuksen vetämään…

Tämän töppäyksen jälkeen ajattelin, ettei minulla olisi mitään asiaa Kuopion Liikenteelle, joten annoin asian olla.

Noh, blogin aihe tuntuu taas hyppivän, joten palataan aiheeseen.

Mikkelin suhteen minulla ei koskaan ollut mitään siteitä. Ohi on ajettu kun on etelään menty, mutta siinä se. Ja taisivathan ne pikavuorotkin piipahtaa Mikkelin keskustassa. En jaksa enää muistaa.

Lapsuudessani enemmän on puhuttu Kuopiosta kuin Mikkelistä.

Ennen komennustani Mikkeliin en ollut varsinaisesti känyt koko kaupungissa. Visulahdessa kävin muistaakseni kerran kun olin vielä lapsi. Noh, lapsihan minä olen vieläkin… 8)

Enemmän Kuopiossa on tullut käytyä. Joten tavallaan polku oli epälooginen. Kävinhän minä raskaat korttinikin Kuopiossa. Ja kurssit yms.

Kun aikanaan tuli tieto, että juuri minut on valittu opiskelemaan logistiikan perustutkintoa, niin aloin jo etsimään asuntoa Kuopiosta, eli muuttohalut oli kovat jo tuolloin.

Noh, sitä muuttoa ei ikinä tullut ja polkuni meni Varkauden kautta kohti Etelä-Savoon.

Miksi sitten matkani jatkui juuri Mikkeliin enkä jäänyt Varkauteen tai muuttanut juuri Kuopioon. Noh, ensinnäkin opintoni venyivät. Ajokielto viivytti sitä, mutta SAKKY osasi myös viivytellä, joten tuolloin ei ollut järkevää lähteä firmaa vaihtamaan. Tavallaanhan minä olin vielä työharjoittelussa.

Valitettavasti SAKKY sai aika huonon kuvan koko Kuopiosta, joten tuumasin sen perinteisen, eli ”pitäkää p*skanne”.

Leimasin siis Kuopion hirviöksi vain yhden huonon opinahjon takia. Ja noh, leimasinhan minä Kuopion Liikenteenkin erään tietyn sattuman kautta. Totesin aikanani, että ”jos haluan mielistellä, niin muutan Kuopioon.”

Jos olisin pitänyt kiinni tästä mielipiteestä, niin tiedä sitä missä olisin nyt…

Minulla oli jännä piirre kun Mikkelissä otin haparoivat askeleeni. Minä vertailin kaupunkia silloiseen kotikaupunkiini, eli Varkauteen ja tietty Kuopioon. Aina ajattelin, että ”tämä ei ole kuin Varkaudessa/ Kuopiossa”, joten varmaan sielultani olin tuolloin jo Varkaudessa/ Kuopiossa.

Noh, valehtelin sitten itselleni, että tämä on se paikka minne haluan. Näinhän se sitten ei ollut.

Noh, saapui syksy ja koulut alkoivat. Mikkelin paikallisliikenne alkoi saamaan painetta ja pahimmat vuorot rasittuivat kohtuuttomasti.

Mikkeli yritti kuihtuvaa paikallisliikennettään elvyttää alle 16 vuotiaiden ilmaisilla bussimatkoilla ja noh… Aikataulut eivät kestäneet. Aloin pyörimään yli 10 minuuttia myöhässä ja aikakautena, jolloin tuli pedaali painettua lattiasta läpi.

Raskaasta kaasujalasta siis oli todellakin hyötyä. Huomatkaa sarkasmi…

Vähän syksymmällä olin palaamassa Varkauteen yhdessä opettajani kanssa näyttötutkintojen jälkeen.

Keskusteltiin paikallisliikenteestä ja mieleeni jäi hänen sanansa, kuinka Kuopiossa autot pyörivät ruuhka-aikoina vain 5 minuuttia myöhässä ja niiden ulkopuolella taas aikataulussa.

Tämä jäi jotenkin mieleeni ja alkoi herättämään mielenkiintoani.

Miten yli 100000 asukkaan kaupungissa autot pyörivät vain 5 minuuttia myöhässä, kun taas yli puolta pienemmässä taas 10 – 15 minuuttia.

Ajattelin, että tämä on pakko käydä katsomassa joskus. Mielenkiintoni kasvoi kasvamistaan.

Lopulta valmistuin ja sain ns. vakisopparin Mikkelistä ja jäin sitten sinne ajamaan. Ajattelin haudata Kuopion ja keskityin asunnon etsimiseen. Semmoinen löytyi lopulta ja muutto tapahtui syyskuun lopulla. Ja noh, totuus valkeni itselleni melkein heti. Mikkeliin muutto oli virhe. Jostain kumman syystä kaupunki ahdisti ja rankasti vaikka juuri Mikkeliin olin halunnut.

Noh, halunnut ja halunnut.

Ahdistus helpotti hieman, muttei koskaan hävinnyt. Kuukaudet vieri töiden lomassa ja tuli uusi vuosi. Iltavuorosta päästyäni korkkasin oluen jos toisenkin. Olihan sentään synttärit ja niin… uusi vuosi… Perinne jatkukoon ja känni päälle.

Aamuyön pikkutunteina sainkin sitten tietää mitä minusta oli puhuttu aikanaan ja kuinka mokaani oli levitelty asiakkaille.

Kun alkoholi virtaa suonissa, niin voi kuvitella mikä on reaktio. Totaalinen räjähdys.

Vaikka olin pahassa kunnossa, niin muistan uhonneeni kuinka lähden Kuopioon. Siellä sentään saisi myöhästellä hyvällä omatunnolla. Toivoin samalla tätä samaa ajatusmallia Mikkeliin.

Vuosi 2019 alkoi siis huonoimmalla mahdollisella tavalla. Muistin krapulassa edelleen edellisn yön viestit. Fiilis oli huono ja voin sanoa, että monta viikkoa meni huonolla motivaatiolla.

Ei ollut kaukana ettenkö olisi käynyt irtisanoutumassa. Hyvä etten käynyt, sillä Kuopiossa ei olisi välttämättä ollut töitä tarjota. Kyllähän minä sain tästäkin kuulla.

Annoin asian olla ja nielin kiukkuni ja rauhotuin. Kunnes tuli viikot ennen pääsiäistä. Eräs myöhästymisestä mielensä pahoittanut ”ammattikuljettaja” oli valittanut myöhästelyistäni työnjohtoon.

En vielä tuolloin ollut moksiskaan, mutta kyseinen kuljettaja kiukutteli minulle pitkään. Pidin tätä käytöstä tekopyhänä, sillä olihan hänkin onnistunut vartin myöhästelemään.

Näin punaista. Näin punaista kunnes koitti se kaiken ratkaiseva pääsiäisviikko.

Olin yllättäen kympin myöhässä 1B:ssä. Tauottaja tuli ajamaan Tuppuralan päädyn ja ehdotin hänelle, että vosin ajaa Silvastin 16:15 -vuoron kun olin niin paljon myöhässä. Ajatuksena oli se, että vuoro ei jäisi turhaan myöhään ja näin oli joskus muulloinkin toimittu.

Tämä kävi hänelle, vai kävikö? Illalla sain sitten kuulla että toimintatapani oli jälleen herättäneet närää…

Tästä alkoikin alamäki. En ole koskaan kokenut niin raskasta ahdistusta kun koin pääsiäiseltä juhannusviikolle, jolloin lopetin Mikkelin uran.

Pääsiäisen tienoilla aloin katselemaan työpaikkoja, mutta en jaksanut laittaa hakemusta. Katsoin juurikin Kuopiosta ja Pohjolan Liikenteeltä sekä Kuopion Liikenteeltä.

Tarjolla ei ollut mitään.

Sitten vappuna ajattelin kokeilla kepillä jäätä ja laitoin Kuopion Liikenteelle hakemuksen sisään ja kas, vapun jälkeen tulikin pyyntö tulla käymään jonka jälkeen sitten tulikin tieto, että minulle on päätetty tarjota töitä. Ja näin minusta olisi tulossa kuopiolainen ja pääsisin isoon firmaan, jossa töissä pärjääminen edellytti tiukkojen sääntöjen noudattamista. Ei aikataulussa pysyminen kuten Mikkelissä.

Pääsin siis ns. omieni joukkoon. Ja noh, kyllähän tämä lunasti kaikki odotukset mitkä olin saanut erään elokuisen illan keskustelun jälkeen. Ainoa ero, että linja 4 ja 8 ovat tiukilla. Mutta minä en ole yksin sen ongelman kanssa, sillä minun lisäkseni muutkin pyörivät lähes vartin myöhässä. Mikkelissä tämä oli kiellettyä ja jos et ylinopeutta suostunut ajamaan niin jooh… Piru oli irti sekä esimiehen että kollegoiden taholta. Kuopiossa tilanne olisi täysin päinvastainen ja juuri se mikä se pitääkin olla. En ole katunut päätöstäni.

Jänkien jäärästä ei kuunaan saa etelänvetelää. Tämä on fakta. Moni on suureen ääneen lähtenyt etelään, mutta maitojunalla on tultu takaisin. Tämä tapahtui myös minulle, mutta en pidä tätä epäonnistumisena vaan kokemuksena. Nyt tiedän miten asiat kuljetusalalla voidaan hoitaa kaikilta osin väärin…

Kaikki oppi on siis arvokasta, vaikka se olisikin negatiivista.

Iso kiitos jos jaksoit lukea tämän kirjoituksen. Arvostan sitä ja paljon. Nyt kuitenkin nukkumaan, sillä onhan kello melkein kaksi…

Tietoa kirjoittajasta

Risto Holopainen

Kuopiolainen tubettaja ja blogaaja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *