Toivoton tapaus

Olen lyhyen linja-autonkuljettajan urani aikana leimaantunut eräänlaiseksi vitsiksi. Ennen 2018 kevättä olin maineeltani puhdas ja nuhteeton, mutta siitä huolimatta olin kerennyt päätymään eräänlaiseksi silmätikuksi. Kevään 2018 tapahtumat sitten oli kuin bensaa liekkeihin…

Ensimmäiset vähättelyt alalta sain jo hyvin varhain. Sain kesätöitä nykyisestä työpaikastani kesällä 2017. Tehtäväni oli tuolloin siivota linja-autoja messuajoja varten ja välillä pyörähtää linjalla.

Noh, lähdin Mikkelistä kerran erään kokeneemman kuljettajan kanssa kohti Varkautta. Juvalla vaihdettiin kuljettajaa ja minä jatkoin matkan loppuun kun toinen auto piti jättää sinne. Noh, ei siitä sen enempää. “Ajopari” sitten soitti jollekin tutulleen ja oli sitä mieltä, että minä tarvitsen enemmän ratin pyörittämistä, jotta minusta tulisi RATTIMIES…

Hyvä ensivaikutelma. Tämän jälkeen sitä jäätiinkin sitten eräänlaiseksi silmätikuksi kyseisellä herralle. Ja tuolloin en ollut mitään pahaa tehnyt kenellekään, satuin vain ajamaan autoa…

Kortti kun lähti hyllylle niin piikittely oli taattu. Asiasta sai kuulla pitkään tapahtuman jälkeen. Minulle on jopa herännyt vahva epäilys, että kyseinen henkilö myös surutta juorusi asiasta eteenpäin, sillä mm. Joensuussa osattiin asiasta kysellä kollegoilta…

Kesällä 2018 ajoin sitten ajoja Varkaudessa ja ensimmäinen kommentti oli, että nyt et saa hölmöillä… samaiselta henkilöltä…

Noh, jätän hänet nyt rauhaan. Aika avautua sitten itse Mikkelistä.

Muistakaa lähtötilanne loppuvuodesta 2017: maine puhdas ja nuhteeton.

Sain tietää hyvissä ajoin siirrostani Mikkeliin. Aloitin siis Mikkelissä marraskuun lopulla. Ekana päivänä katselin linjoja ja yritin sisäistää kaiken oppimani. Noh, heti seuraavana päivänä olikin “tulikoe”.

Ajoin rauhallisen vuoron, jossa käytännössä oli kaikki ns. jämät linjoista. Kyytiin lähti kokenut kuljettaja. Tultiin hyvin juttuun ja uuden kaupungin/ vieraan ympäristön jännitys hälveni ja sain käsityksen, että kaikki meni hyvin.

Uusivuosi 2018/19 sitten mullisti käsitykseni!

Sain kuulla, että tämä kyseinen henkilö oli aikanaan haukkunut minut toivottomaksi tapaukseksi, kun ei kaasupoljinta meinannut löytyä! Tiesin aikataulujen olevan tiukat, mutta jotain rajaa sentään!

En tuntenut Mikkeliä lainkaan kun tulin kaupunkiin. Ja se on selvä juttu, että välttämättä kaikki ei aukene heti. Siihen päälle jännitys, mikä minusta on luonnollista.

Esimiehet kyselivät tältä henkilöltä minun pärjäämistä, mihin tämä väitti kertoneensa, että pärjään kyllä. Mikähän lie totuus, sillä minä ajoin vuoden loppuun asti tätä kyseistä linjaa. Minulle perusteltiin, että nyt ei ole aikaa opastaa ja palataan asiaan vuoden 2018 alussa. Tuolloin minä sinisilmäisesti uskoin tähän, mutta tämän arvostelun kuultuani olen vähän alkanut epäilemään.

Vuosi 2018 ei siis alkanut ruusuisimmalla tavalla. Koin, että minulla oli kohtuuttomat paineet. Vuosi alkoi kakkosen iltavuorolla ja paine oli kova. Auto oli useita minuutteja myöhässä. Sain aikataulun kiinni vasta ilta seitsemältä Silvastissa ja torilla olinkin jo ajassa. Vuoro alkoi 15:45, eli ajoin aikataulua kiinni 3,5 tuntia. En syytä aamuvuorossa ajanutta kuljettajaa. Minusta se on luonnollista, että ruuhkavuoroilla jäädään. Minulle tuli tunne, että panokseni ei riitä ja vitsi että minä ajoin kovaa… Ei mitään rajaa.

Muistan edelleen kun 17:15 vuorolla olin vasta n. 17:40 nousemassa Visulahdesta Pieksämäentielle…

Talvesta 2018 povattiin raakaa ja sitä se olikin…

Matkani jatku iltavuoroista aamuvuoroihin. Pahin myöhästyminen oli n. vartti 1A:n aamuvuorossa. Paine oli kova johtuen kuulemastani. Tuntui että panokseni ja taitoin ei riitä.

Morkkis oli kova, vaikka ikinä linja-auton myöhästely ei ole kuljettajan vika. Ajoin taas ihan reikä päässä…

Ei ole normaalia kantaa huonoa omatuntoa siitä, että on myöhässä!

Noh, palataan vielä ajassa taaksepäin aina vuoteen 2018, kun kortti lähti hyllylle. Kyseinen “kummikuski” muisti tämänkin. Erikoisinta vain oli se, että kyseinen henkilö ei koskaan maininnut asiasta minulle, vaan ASIAKKAILLE!!! Talon sisäisiä asioita! Hän mainitsi ajatelleensa minun olevan toivoton tapaus ja että hänen neuvonsa upposivat niin hyvin, että korttikin lähti. Ja kaikki tämä kyydissä olleille asiakkaille, mikä on suunnaton riski! Juoruilu taattu!

Meinasin siis uutena vuotena ottaa lopputilin, mutta pidin pääni. Perustelin itselleni tykkääväni haasteista. Noh, haastetta olikin saada autot pysymään aikataulussa, mutta jos tuuri ei olisi ollut matkassa, niin vuosi 2018 olisi toistanut tapahtumansa uudestaan.

Oma arvostukseni oli pohjissa pitkään.

Sitten helmikuun lopussa tapahtui herääminen. Ajoin jälleen kakkosen iltavuoroa ja Tupalasta tullessani ajelin jonkun pakun perässä. Vastaan ajoi siviilipoliisi, tunnistin katolla olleista antenneista, ja muistan poliisin katsoneen suoraan silmiin. En tuolloin ajanut ylinopeutta vaan ihan rajotusten mukaista vauhtia. Tuolloin tulin siihen tulokseen, että tämä oli tässä. Kaahailu nimittäin. Tästä eteenpäin ajan rajoitusten mukaisesti, olin sitten kuinka paljon myöhässä tahansa.

Tiesin tämän olevan itselleni hyväksi, mutta tiesin samalla, että tätä ei talossa hyvällä katsottaisi. Noh, yllättävän pitkään siinä menikin, sillä vasta ennen pääsiäistä reikäpäisimmät kuljettajat alkoivat tekemään valituksia myöhästelyistäni. Viimeisin niittä heille lieni se, että olin 1A:ssa noin vartin myöhässä. Jopa seuraavana päivänä jaksettiin 1B:ssä purnata asiasta. Olin kamalat 2-5 minuuttia myöhässä ja iltapäivän tauottaja olisi ajotavallaan saanut ajan kiinni, mutta päättikin tulla 5 minuuttia myöhässä.

Ei siinä mitään, mutta kiukuttelu oli silmiinpistävää.

Mikä sitten kuohaisi murkkupesää? Noh, 1B:ssä on iltapäivällä puolen tunnin katko 15:45. Noh, minä yllättäen olin sen 10 – 15 minsaa myöhässä. Ehdotin tauottajalle hyvää tarkoittaen, että voisin ajaa 16:15 Silvastin päädyn, ettei jäisi turhaan myöhään. Se sopi hänelle. Illasta sitten sainkin kuulla, että tästä oli tehty valitus työnjohtoon ja että hän ei ollut ainoa. Se riitti minulle. Voin sanoa, että tämän jälkeen ei ole ollut ns. selvää päivää töissä. Joka päivä on korvennut lähteä tallille.

Vappuna työkuvioni sitten saivat uuden suunnan, kun Kuopion Liikenne vastasi työhakemukseeni ja sain töitä sieltä. Kovasti täällä väitetään minun astuvan paskaan, mutta totuus lienee toinen… Show tämän asian tiimoilta onkin sitten oma lukunsa, enkä viitsi alkaa kertomaan siitä tähän.

Yksinkertainen syy miksi vaihdan työpaikkaa: huono työilmapiiri, huonot työolot, epäinhimillisyys, tiedon puute, perehdytyksen puute, taitamattomat esimiehet ja selkään puukotus.

Tästä voi jokainen lukea joka vielä haluaa tietää miksi vaihdan työpaikkaa.

Eli en ole arvostettujen kuljettajien joukossa johtuen myöhästelyistäni. Yleensä kuskien pitäisi olla toistensa tukena, mutta ei täällä. Eräs kuski tuli kyytiin ja räkytti lähes koko matkan, kun ei meinaa ajassa pysyä, mikä ei ollut edes oma vika….

Me olemme tuntitöissä, ei urakkatöissä! Me olemme YKSIN vastuussa jos jotain sattuu. Esimies pesee itsensä vastuusta jos on jotain vaatinut…

Syy ei ole meissä vaan ympäristössä ja aikataulun suunnittelussa. Jos aikatauluja jatkuvasti ajetaan reikä päässä, niin se antaa väärän kuvan kaupungille. Kaupunki voi pahimmillaan leikata jo entuudestaan tiukista aikatauluista. Tässä kärsii asiakas, mutta ennen kaikkea KULJETTAJA.

Jos olisin tiennyt mihin p*skaan astun muuttaessani Mikkeliin, niin olisi jäänyt väliin.

Aihe ei ollut nyt mikään aurinkoinen aurinkoisen päivän kunniaksi, mutta kestäkää tämä avautuminen.

Aina voi etsi mielekkäämpää luettavaa…

Olen puhunut!

Tietoa kirjoittajasta

Risto Holopainen

Kuopiolainen tubettaja ja blogaaja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *