Risto Holopainen – Kotisivut & Blogi

Reklamaatio koulutuksien tasoista…

Laitoin valistumiseni jälkeen reklamaation Savon koulutuskuntayhtymän johtajalle, Heikki Helvelle. Olin ennen viimeistä näyttöä iltavuorossa ja pitkän katkon aikana minulla oli aikaa kirjoittaa runko tälle reklamaatiolle. Suureksi yllätyksekseni sain vastauksen koko reklamaatiolle ja laitan alle reklamaation ja vastauksen.

REKLAMAATIONI:

Hei,
olen äärettömän pettynyt koulutuksenne tasoon. Miten voi olla mahdollista, että kummallakin kerralla taso on ollut luokattoman huonoa?

Ensimmäisellä kerralla tuli kyllä selväksi erään, jo nyt eläköityneen opettajan suhteet kreikkaan sekä kuinka seinähullu hänen tyttärensä on.

Mitään muuta ei noista kolmesta vuodesta jäänytkään käteen.

Kyseinen opettaja piti meille lukuisia tunteja, mutta sisältö oli pääsääntöisesti tällaista: kreikkalaiset ystävät ja läjä monisteita, joita ei velvoitettu edes vilkaisemaan!

Puheenaihe ei koskaan käsitellyt itse opetettavaa aihetta. Enemmän opin puolessa vuodessa apuopettajanakuin kolmena vuotena opiskelijana! Entäs ne, jotka eivät saaneet samanlaista “tilaisuutta”
kuin minä?

Kaverini tilanne oli lohduttomampi. Hän tuli jatkamaan kesken jääneitä opintojaan ensiksi nuorisopuolella ja myöhemmin aikuispuolella. Opettajat lupasivat nopean valmistumisen, mutta lopulta nopea valmistuminen tarkoitti lähes vuotta.

Kaverini aloitti aikuspuolen opinnot 2016 alkuvuonna ja valmistui vasta vuotta myöhemmin.

Näytöt tulivat bumerangina takaisin ja koskaan ei selitetty missä vika.

Lopulta tämä johti siihen, että kaveriltani loppui opiskeluaika elokuussa ja tämän takia kela katkaisi tuetkin opintojen loppuun saakka. Vasta työkkärin otettua yhteyttä alkoi tapahtua ja alkoi selviämään hylkäysperusteet.

Jos hylkäys tapahtuu, niin se pitää osata myös perustella. Kaverini ei myöskään koskaan saanut apua, vaan aina toistettiin, että “kyllä sinun pitäisi osata!” Asiakkaiden perseitä kyllä osataan nuolla, mutta opiskelijat… opiskelijat tuntuvat olevan täysin toisarvoisia…

Muutenkin SAKKY:n opettajien käytös on ala-arvoista. Olen ollut läsnä kun opettaja mm. häikäilemättömästi arvostelee oppilaidensa ulkonäköä.
Kuuluuko opettajan laukoa tyyliin “olet kuin haudasta noussut” tai muuta vastaavaa?

Olen jopa itse saanut osakseni epäsuoria läskivitsejä OPETTAJALTA! Oletteko koskaan miettinyt sitä, mistä kaikesta opintojen keskeytykset voivatkaan johtua? Nuorten keskeyttämiset voisi jotenkin vielä ymmärtää, mutta kun myös aikuiset jättävät kesken ja monesti juurikin OPETTAJIEN takia!

Tiedän jo entuudestaan, että opiskelijat merkitsevät vain rahaa teidän kirstuihinne. Minulle on ihan myönnetty, että niin pitkään pidetään opiskelija listoilla kunnes rahat on saatu. Tämä peli tuntuu jatkuvan. Ne vain on umpisurkeilla tekosyillä verhoiltu.

Itse aloitin aikuispuolen opinnot logistiikan parissa alkuvuodesta 2017. Vasta tänään onnistuin valmistumaan. Miksi? Opiskeluaika kun oli 1,5 vuotta. Ensinnäkin, kaikki olisi ollut valmista puolessa vuodessa.

Pari kuukautta työharjoittelua ja paperi olisi ollut kourassa. Teidän tyylillä: puoli vuotta lähitunteja ja vuosi työharjottelua. Lähituntien aikana olisi ollut hyvä käydä mm. linja-auton tekniikkaa syvällisemmin sekä pienet huoltotoimenpiteet (joita en nyt ala tähänluettelemaan).

Näin oli alunperin myös tarkoitus, mutta loppujen lopuksi meidän ryhmänohjaaja vaihtui peräti kolmesti. Koulutuksen lopussa en edes tiennyt kuka meidän asioista vastaa…

Muistan elävästi kuinka ensimmäinen luokanvalvojamme totesi, että voimme mahdollisesti valmistua aikaisemmin. Tässä lopputulos: lähes neljä kuukautta yliajalla. Miten meni noin niinku omasta mielestä?

Syytä ei voi tämän henkilön niskaan vierittää, sillä hän olisi vilpittömästi halunnut saada porukan valmistumaan aikaisemmin. Syy on niissä opettajissa, jotka eivät halunneet ottaa näyttöjä vastaan. Eräskin hyväkäs totesi minulle katsovansa meidän tilannetta vasta joulukuussa 2017.

Hän halusi saada aikaisemman roikkuvan ryhmän pois alta. No minkähän takia se porukka roikkui? Puhtaan saamattomuuden takia! Lopulta samainen henkilö töksäytti opiskeluajan olevan 2018 toukokuun loppuun asti. Ei kiirettä valmistumisen suhteen.

On hyvä nostella käsiä ilmaan, kun esimies kysyy valmistumisen ajankohtaa. Alussa itselläni oli ymmärrys, että vuoden 2017 lopussa olisi paperi kourassa. Lopulta meni yliajalle. Ilmeisesti ette saaneet minusta vielä rahoja tuolloin?

Entä minkälaisen kuvan työnantaja saa opiskelijasta, joka ei osaa mitään? Onko jotain mennyt vikaan, ettei oppi ole mennyt perille. Jos siis jotain on viitsitty opettaa!

En yhtään ihmettele, että SAKKYstä valmistuu niin paljon osaamatonta työvoimaa, kun opetuksen taso on ihan jotain muuta kuin sen pitäisi olla.

Kreikkalaisilla ystävillä on vähän vaikeaa tehdä töitä.

Sitten palaan vielä opettajien käytökseen minua kohtaan. Ensimmäiseksi:
wilmassa laitan viestiä opettajalle, mutta siihen ei vastata. Moni harrasti tätä.
Tämän ansiosta olisin joutunut maksamaan ja suorittamaan uusiksi paikallistuntemuskokeen.

Toiseksi: tyhjänpäiväinen vittuilu. Mitä uskotte fiiliksen olevan jos
a.) opettaja töksäyttää juuri ennen inssiä, ettei tuolla ajolla mene läpi, tai
b.) töksäytellään, että ei joku hydrauliikkanesteletku ole mikään nettipiuha, kun ei mene kiinni. Sitä kun ei toinenkaan opettaja meinannut saada kiinni! Että sellainen nettipiuha!

Kaksi kertaa riitti. Kolmatta ei tule. En suosittele tätä laitosta kenellekään.

Tästä vähän mietittävää sinne johtoportaaseen, josko se SAKKY vielä jonakin päivänä olisi laadukaskin koulu…

Ystävällisin terveisin
Risto Holopainen”

Suureksi yllätyksekseni kuntayhtymän johtaja vastasi vajaa kolme tuntia myöhemmin:

Hei,
Kiitos palautteestanne, vaikka sen sisältö olikin hyvin negatiivinen menneen koulutuksen suhteen. Pahoittelen tapahtunutta kuntayhtymän puolesta. Olen pyytänyt asian selvittämistä ja läpikäyntiä koulutuksesta vastanneiden kanssa, jottei vastaavaa kokemusta enää kenellekään syntyisi.

Terveisin,
Heikki Helve

Eli tämän perusteella minun olisi pitänyt ylistää koko oppilaitosta kaikista näistä epäkohdista, jotka listasin ylläolevaan reklamaatioon. Noh, aika näyttää miten käy…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *