Risto Holopainen – Kotisivut & Blogi

Summa Summarum

Ajattelin tällä kertaa avautua hieman menneestä puolesta vuodesta. Puolessa vuodessa oli paljon draamaa omalla henkilökohtaisella mittarilla mitattuna. Toki ei pelkästään sitä, sillä paljon myönteistäkin on tapahtunut.

Eli aloitetaan niinkin kaukaa kuin elokuun lopulta. Oikeastaan siitä, kun minä aloitin työharjoittelun vanhalla koululla. Pesti oli toimia apuopettajana apua tarvitseville. Tietenkin toimin alalla, josta aikoinaan valmistuin media-assistentiksi.

Kouluthan alkoi jo elokuun puolessavälissä. Itse pääsin liittymään joukkoon vasta elokuun lopulla. Siihen asti koko elokuu oli ollut melkoista saippuaoopperaa omien valintojen sekä tietyn tahon tyytymättömyyden takia. Tämä tietty taho tykkäsi samalla pitää allekirjoittanutta aika lahjakkaasti varpaillaan. Kyllä vai ei, soutaa huopaamista, ahdistaa ei ahdista, rakastaa ei rakasta…

Noh, tämä leikki jatkui elokuun lopulle asti.

Elokuun lopulla vihdoinkin aukesi paikka ”apuopettajana” entisessä koulussa ja ensimmäinen viikko menikin varsin mielenkiintoisissa tunnelmissa. Yritä keskittyä oppilaiden vahtimiseen ja omaan henkilökohtaiseen draamaan. Varmasti näkyi naamakertoimesta, että kaikki ei olleet ihan ok…

Valitettavasti tämä johti siihen, että ”suhteessa” ollessani kiinnostuin sitten eräästä oppilaasta. Senhetkinen suhteeni ex-tyttöystävääni eli onnekseni viimeisiä hetkiään. Lähtölaskenta oli siis menossa. Lopun alku alkoi siitä, että ensimmäisen työviikon lopulla minun haaveet ja tavoitteet ammuttiin alas…

”… haluatko sinä tätä todella…”
”… jos halusit nuorempana tätä, oletko kasvanut yhtään niistä ajoista…?”

Minä alistuin sillä hetkellä, mutta en pysyvästi, sillä sisälläni kyti suunnaton viha. Viikonloppu meni ankaran v*tutuksen parissa, ja lopulta tämä kulminoitui elo-syyskuun taitteeseen. Minä kävin pitkän keskustelun ex- tyttöystäväni kanssa, ja lopulta päätimme jatkaa teitämme, kukin omille poluilleen.

Noh, erosimme sovussa. Lupasin pysyvää ystävyyttä ja mahdollisuuden uudelle yritykselle. En pystynyt vain pitämään niitä. Jo muutaman vierailun jälkeen minä päätin pistää ns. pillit pussiin sen ystävyyden suhteen ja hävitä hänen elämästään. Ehkä tämä ”pakeneminen” tuli alitajunnasta: ”hylkää ihminen, joka ei anna sinun ELÄÄ… Hylkää LOINEN!”

Minulla vain ei ollut fiilistä. Minua ei yksinkertaisesti enää kiinnostanut koko ihminen. Kyseinen henkilö otti minuun yhteyttä toivoen, että pystyttäisiin jatkamaan ystävinä. Minä kiersin kysymykset ja jätin kaikki auki. Päätös oli tosin jo tehty. Minä en halua häntä enää elämääni.

Jännintä tässä tapauksessa oli se, että pienet tunteet erästä naista kohtaan roihahti heti erottuani. Tämä voi kuullostaa julmalta, mutta tunteeni ex-tyttöystävääni kohtaan alkoivat kuihtua, kun hän alko leikkimään tunteillani. Ei sellaista showta kukaan jaksa.

Noh, syyskuu meni pitkälti uusien tunteiden roihutessa sisälläni. Samalla sain vanhan ystäväni jatkamaan kesken jääneitä opintojaan.

Kuukausi vaihtui lokakuuksi. Lokakuusta tuli yksi elämäni merkittävimmistä kuukausi. Minä varasin ajan merimieslääkärille ja hän antoi minulle puhtaat paperit. Minulla oli siis käsissäni mahdollisuus saavuttaa se, mitä olen koko pienen ikäni halunnut: merimieheksi ryhtyminen.

Siinä huumassa mystisesti hävisi kaikki epämääräiset oireet. Mystisesti aistit alkoivat parantumaan.

Tätä huumaa kesti sinne asti, kunnes ex-tyttöystäväni keksi ottaa yhteyttä. Pitkän ja tulisen keskustelun jälkeen pääsin hänestä lopullisesti eroon. Sain kyllä kuulla kunniani, toki tulihan toki härnättyäkin, mutta se oli kivaa. Heh…

Kuukausi vaihtui marraskuuksi. Käytiin aavejahdissa kavereiden kanssa. Tuloksia ei saatu, mutta hyviä muistoja kyllä jäi mieleen.

Toki harmitustakin mahtui matkaan…

Mainitsin aikaisemmin siitä eräästä nuoresta naishenkilöstä josta olin kiinnostunut. Tein aloitteen, mutten saanut vastauksia… Kerrankin minä tein aloitteen, mutta sitä ei noteerattu. Hieman vaivaannuttavaa oli olla koulussa ja nähdä kyseinen henkilö… ”Mitähän tuo mahtaa ajatella…” Ahdisti aika lahjakkaasti. Olihan tuo häpeäkin ihan lahjakas…

Ei tuo kuukausi onneksi niin kamala ollut kuin se ehkä lukijasta tuntuu. Aloin kaverini kanssa vihdoinkin kuvailemaan sketsejä.

Kas, taas oli yksi kuukausia täynnä. Oli aika toivottaa vuoden viimeinen kuukausi, joulukuu, sisään.

Ajattelin kuun alussa aloitella unohtamisen, mutta se nyt vähän meni reisille… Tämä henkilö oli tykännyt jostain jakamastani kuvasta. Olin hämilläni. Jäin odottamaan jatkoa. Noh, sitä ei tullut…

Itsenäisyyspäivä vietettiin varsin mielenkiintoisissa tunnelmissa. Krapula ja muisto baarista ulos lentämisestä. Ei ilta mennyt ihan putkeen. Noh, kun pahin krapula alkoi helpottamaan, löysin sosiaalisesta mediasta minuun viittaavan tekstin, jossa minut oli julistettu henkisesti 5-vuotiaan tasolle jääneeksi kakaraksi. V*tutus palasi…

Loppu kuukausi sentään eteni hieman rauhallisemmin. Kännit tuli pariinkiin otteeseen vedettyä. Tosin ilman lentolippuja. Viimeisimmästä känniseikkailusta tuli tosin varsin mielenkiintoinen. Ilta meni ihan normaalisti, horjuttiin penkeissä, kytättiin viereisen pöydän naisia. Minulla toki kyttäys katkesi tasan siihen, kun se naikkonen johon olin ottanut yhteyttä kuukausi sitten, keksi ottaa yhteyttä. En osannut odottaa sitä, ja seuraava päivä eteni varsin oudoissa tunnelmissa. Olin toistamiseen yhteydessä tähän henkilöön. Keskustelu oli tosin harvasanainen. Ajattelin antaa olla, ja antaa pallon hänelle.

Vuosi vaihtui, samalla minulla alkoi viimeinen kuukausi työkokeilusta. Vajaa puoli vuotta oli tulossa täyteen.

Kavereiden kanssa pidettiin taas extempore-ryyppäjäiset. Minä hölmö menin sitten taas laittamaan viestiä tälle naiselle. Humalan taso oli korkea ja häpeä oli suuri, kun maanantai koitti. Ajattelin unohtaa tämän naisen nyt lopullisesti…

”Ei tästä tule mitään…”

Jonkun mielestä luovutin liian aikaisin. Minusta tosin ei ole järkeä yrittää kiusata ihmistä, joka ei ole kiinnostunut sinusta yhtään. Viestien luonne kertoi jo kaiken. Viestittely oli varsin harvasanaista ja väkinäistä. Silloin katsoin paremmaksi vetäytyä. Kaverini sanoi, että unohda se nainen ja keskity tulevaan merenkulku-uraan.

Näin tein. Toki hölmö olin ja menin sitten kiinnostumaan uudesta naisesta. Että näin. Noh, loppu kuukaudesta meni rauhallisemmin. Muutto ja viikko siitä eteenpäin minulla loppui työharjoittelu.

Kavereiden kesken pidettin sitten kunnon pirskeet. Juhlittiin synttäreitä, maagista taiteilija vuotta. Kuulemma kaikki taiteilijat kuolee 27 vuotiaina. Ei pidä manata. Koputan puuta. Kop kop…

Se ilta/aamu meni nollatessa, ja siinä onnistuttiinkin… Ainakin aamun olojen perusteella.

Noh, tästä koosteesta tuli varsin pitkä. Miten tämä pitäisi kiteyttää?

Mennyt puoli vuotta oli varsinaista vuoristorataa, varsinkin tunne-elämän tasolla. Valitettavasti olen edelleen avuton naisten kanssa. En edelleenkään ole oppinut tulkitsemaan heidän eleitä (katseet jne.) Kaikki katseet ja eleet eivät tarkoita ihastumista. Se pitäisi jo uskoa. Vaikka menneeseen puoleen vuoteen on mahtunut henkilökohtaista draamaa, on tässä paljon hyvääkin ollut. Merimieslääkärin läpäiseminen oli minulle se SUURIN juttu. Se on kiistatta tämän puolen vuoden parhain asia! Toki en voi unohtaa tapaamiani uusia hienoja ihmisiäkään…

Summa Summarum: Hyvät ja huonot hetket vuorottelivat tasaisen varmasti. Toisaalta, jos elämässä ei ole alamäkiä, onko se silloin elämää? Välillä tulee hyvä jakso, sitten perään vähän heikompi… Se on osa elämää.

On ollut ja tulee aina olemaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *