Kiitos 11.8.2009 – 1.6.2012

Kirjoitin bloggeriin blogia (jonka nimeä en nyt muista…) ja löysin tämän merkinnän koneeltani. Kirjoitus ei edusta ajatusmaailmaani tänä päivänä enää…

Jäänyt tämänkin blogin kirjoittelu nyt vähille, koska luulin poistaneeni tämän, mutta näköjään tämä blogi ei sitten loppujen lopuksi hävinnytkään.

Noh, mitäs kaikkea tähän parin kuukauden ”taukoon” onkaan taas mahtunutkaan, iloa, surua ja negatiivisuutta.

Tänään koin ilon, valmistuin viimeinkin kolmen vuoden ”puurtamisen” jälkeen media-assistentiksi ja sain vielä 50 euron arvoisen stipendin oppilaitokselta. Muutama viikko sitten koin surun, kun vanha ja sairas koira päästettiin tuskistaan. Negatiivisuudesta nyt olen kärsinyt koko tänä kolmen vuoden ajan, mutta nyt se vihdoinkin näyttäisi voitetulta.

Noh, niputetaan nämä kolme vuotta, tarkalleen aikajana 11.8.2009 – 1.6.2012!

Vuosi 1:

Erikoisen kesän jälkeen koitti taas syksy, joka tarkoittaa kouluun palaamista. Tällä kertaa kaikki eivät olleetkaan ihan niinkuin piti. Ei ollut enää yläasteelta tuttua (surkeaa) luokkaa ympärillä, ainoastaan yksi ns. vanhalta luokalta. Perjantaina 12.6.2009 sain tietää pääseväni opiskelemaan seuraavaksi kolmeksi vuodeksi Audiovisuaalista viestintää. Noh, luokka vaikutti varsin tutulta, sillä olihan peräti kuusi vanhasta koulusta enemmän ja vähemmän tuttua hönöä nyt samassa luokassa. Kuka olisi ikinä arvannut, että vanhan ”vihollisen” kanssa tuli ihan kohtuu hyviä kavereita. Maailma on ihmeitä täynnä.
Mitä kaikkea koko ykkosvuosi pitikään sisällään: Vapaapäiviä eli etäpäiviä oli aika paljon etenkin keväällä, reissuja painomessuilla syksyllä, reissuja teatterilla ja paljon hyviä muistoja joita ei edes saa sanoiksi puettua.
Muistan kuinka monilla tunneilla katseltiin leffoja mitä taas ei myöhempinä vuosina paljoa tehty, muistan kuinka teinkään itsestäni naurunalaisen niin monien silmissä liikkatunnilla ja etenkin sulkapallon pelaajana. Muistan kun hävittiin parin kanssa kaikki ”ottelut”. Mahtoi paria vituttaa… Hohhoh, ykkösvuonna istuskeltiin paljon Facebookissa ja minulle on jäänyt mieleen eräs tietty lentävä lause: Mitä opimmekaan koko kolmen vuoden aikana? – Käyttämään Facebookkia!
Syksy meni joulu tuli ja viinit läikytettiin pitkin seiniä ja taas uusvuosi ja taas uuteen vuoteen 2010, mikä alkoi todella synkästi Sellon ampumatapauksella.
Vuoden ensimmäisestä päivästä en arvannutkaan kuinka mahtava koko vuodesta oli tulossa.
Käytiin Helsingissä Picasso näyttelyssä, jotkut kävi ja jotkut ei. Taas paljon hyviä ja hyvin erikoisia muistoja joita on jälleen vaikea pukea sanoiksi, mikä on sinällään harmi, kun niin kovasti haluaisin jakaa niitä 🙁
Aika juoksi ja kesäloma koitti. Mahtava kesäloma. Ainakin musiikillisen luovuuteni kannalta, biisejä syntyi, käytännössä olin ns. tulessa. En arvannut yhtään, että kyseinen kesä olisi minun viimeinen luovuuteni kannalta. Kesäloma ei ollut ainoastaan luovuuteni kannalta erikoinen, vaan kaikilla osa-alueilla mitattuna oikein mahtava, paljon hyviä muistoja. Jostain kumman syystä minulle on mieleeni jäänyt hyvin heinäkuun viimeinen viikko. Heinäkuun 25-26 välinen yö oli erikoinen. Muista, että yö oli ollut kuuma, pyörin sängyssäni ja mietin, että pitäisikö katsoa MotoGP:n kisa rapakon takaa. Noh, en sitten katsonut, joten jatkoin pyörimistäni. Jossain yhden maissa katsoin kohti kajareitani ja eräänlaisen hahmon vilahtavan siinä. Se oli koiranmuotoinen ja näköinen. Se oli vanhakunnon Chico, jonka kuolemasta oli tullut sinä yönä 10 vuotta. Siitä hetkestä lähtien sen viikon tapahtumat ovat piirtyneet muistiini hyvin. Loppuviikosta tuli se surullisen kuuluisa Asta-myrsky, jonka seurauksena meiltäkin meni sähköt lähemmäs pariksi vuorokaudeksi. Muista kun se tuli ihan yhtäkkiä, alkoikohan ukkonen jyristä ja sitten tuli kova tuuli. Minulla oli ikkuna auki, ja tuli aika kova kiire saada se kiinni. Tuuli oli aika kova joka taas vaikeutti minua saada ikkuna kiinni, sillä kahdella kädellä niin isoa ikkunaa kuin myös pientä ikkunaa. Kaiken tuon jälkeen sähköt hävisivät ja olivat poissa ihan lauantai-iltaan saakka. Siitä selvittiin kunnialla, jonka jälkeen on aika avata luku toisen vuoden tapahtumiin…

Vuosi 2:

Toinen vuosi alkoi hyvinkin samoin piirtein kuin ekakin, vain sillä erotuksella, että olin ruvennut käyttämään siistimpiä vaatteita, kauluspaitoja. Elokuun puolenvälin jälkeen tapahtui se, mitä olin kauan unelmoinut. Sain kaipaamani kontaktin ihmiseltä josta oli tuleva minulle se ensimmäinen todellinen ystävä. Hänen kanssaan keskustelu oli aina se päivän/illan kohokohta, mutta sitten tapahtui se pahin, mitä pelkäsin. Menetin hänet. Hölmöilin ja hän lähti. Tai paremminkin, minä törkeästi hylkäsin hänet, jonka johdosta koko seuraava vuosi oli tuleva mielen huuruinen vuosi. En kovin mielelläni muistele koko vuotta, sillä minusta oli tullut ihminen, jota en olisi halunnut olla. Minusta oli tullu ylimielinen itseäni ajatteleva hirviö. Kevät 2011 oli muutenkin rankka, sillä silloin saatiin tietää, että meidän koira, Väiski, on pahasti sairas. Toki ilonhetkiäkin mahtui paljon, kuten esim. Taitaja 2011 ja ajokortti, mutta koko kevät oli muuten ihan täyttä helvettiä. En halua muistella. Koko sinä keväänä yritin saada tuota parasta ystävääni takaisin, mutta aina kuin yritin, hän oli kauempana.
Sain kuluvan vuoden aikana diagnoosin, että minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta, jonka johdosta saisin lääkkeet. Pidin niitä ihmelääkkeinä, mutta petyin, kun ne eivät toimineet kuten itse olisin halunnut…
Ei puhuta sen enempää vuodesta 2. Lyhykäisyydessään alkoi hyvin ja päättyi todella huonosti.

Vuosi 3:

Kolmosvuosi alkoi aika kehnosti, en ollut kesällä löytänyt töitä, mutta onneksi yksi opettaja otti minut ns. siipiensä suojiin ja se olikin mahtavaa aikaa, kun kerrankin joku (toivonmukaan) arvosti kaikkea tekemisiäni.
Noh, oli aika palata kouluun. Olin peloissani. Pelkäsin kovasti, että saan kuulla kunniani kesän toilailuistani, mutta loppujen lopuksi niin ei käynytkään. Kolmas vuosi oli todenteolla aika raskas, sillä meillä oli paljon tehtävää. Rästit ja opinnäytetyö. Koulu ei ollut ainoa asia, joka toi stressiä. Vuosi oli henkisestikkin rankkaa varsinkin kotioloissa mitattuna. Vähänväliä oli riitaa, mikä vaikutti myös minuun. Toukokuussa kaikki sai finaalinsa, kun valitettavasti sairauden heikentämä rakas koiramme, Väiski, jouduttiin päästämään parempaan paikkaan. Nyt sillä ei ole enää kipuja, ei mitään. Se oli raskasta, en edes muista milloin viimeksi olen ollut surun murtama. Oli siitä aikaa varmastikkin lähemmäs 11 vuotta. Siitä selvittiin nopeasti ja kesäkuun 1. päivä, eli tänään minulla on Media-assistentin tutkinto suoritettu.

Noh, nämä kolme vuotta olivat todellakin varsin sekavaa ja mielenkiintoista aikaa. Oli paljon jyrkkiä alamäkiä ja välillä taas oikein korkeita nousuja. Oli hauskaa oli surullista, mutta niin se vain pitää olla. Elämä on sitä. Aina ei voi mennä hyvin, joskus on pakko olla niitä vastoinkäymisiä.

Mitä minä nyt aioin tehdä?

Tarkoitus on viettää, tai ainakin yrittää, lukuloma, jolloinka tarkoitus olisi treenata kieliä, ruotsia ja englantia, ehkä myös vähän matikkaa ja fysiikkaa. Unelmiensa eteen pitää tehdä töitä, jotta ne voisivat toteutua!

Ainiin, mikä muuten yhdisti kaikkia kolmea vuotta? Tunteet…

Kiitos kaikille näistä kolmesta todella mahtavasta ja varsin eriskummallisesta vuodesta.

Ja kiitos niille, jotka vaivautuivat lukemaan… 🙂

Tietoa kirjoittajasta

Risto Holopainen

Kuopiolainen tubettaja ja blogaaja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *